torstai 18. toukokuuta 2017

Varaslähtö Unelmien liikuntapäivään ja pyöräilyviikko

Toukokuun 9. päivänä vietimme kivaa iltapäivää ja iltaa Monarilla monenlaisen liikunnan merkeissä. Tapahtuma noudatteli viime vuonna hyväksi havaittua kaavaa. Polkupyöriä katsastettiin Liikenneturvan lomaketta apuna täyttäen; kiitokset Henkalle ja Katalle katsastuksista.



Pyöriä katsastettiin lähemmäs 50, ajoittain katsastuspaikalle muodostui suorastaan jonoa! Aika monessa pyörässä oli vikaa, varsinkin jarruissa. Kovin monesta puuttui myös takaheijastin/kissansilmä. Nämä asiat kannattaa nyt kotona tarkistaa kuntoon. Tosin aika hankalatkin jarruremontit saatiin tehtyä pikahuoltopisteestä, josta suuret kiitokset Samille ja Timolle. Miehillä oli tarpeelliset työkalut, pumput ym. mukana, joten lasten pyöriä saatiin parempaan ja ennen kaikkea turvallisempaan kuntoon.



Korjatulla pyörällä olikin sitä mukava heittää kierros vaativalla taitoajoradalla, jota nuorisotoimen Jamo valvoi apurinsa kanssa. Pojat innostuivat tekemään aina uusia aikaennätyksiä radalla, en tiedä, mikä ennätysajaksi tuli. Taisi olla jotain 40 sekunnin luokkaa!!


Pyöräilyt jatkuivat mukavissa merkeissä pitkin iltaa. Välillä oli mukava käydä virkistävällä juomalla VeVan Pallokalojen puffetissa. Kiitokset heillekin, samoin Niemen Jennille homman organisoinnista.

Illan mittaan alkoi sutinat myös  jumppasalin puolella. Nuppu aloitti porukan lämmittelyn Laviksella ja Riikka irrotti viimeisetkin hikipisarat vatsa-pakara-reisi-jumpalla. Hurjimmat jumppaajat jumppasivat 90 minuuttia putkeen. Kiitokset myös jumppaohjaajille hienosta talkootyöstä!

Kävijöitä ei ollut yhtä runsaasti, kuin vuosi sitten, mutta porukkaa kuitenkin kävi 50-60 henkilöä illan mittaan. Kaunis kiitos kaikille kävijöille ja erityiskiitos talkooväelle <3

torstai 4. toukokuuta 2017

Toukokuun tohinoita

Moikka moi vaan kaikki Monarin ja Lainaamon ystävät :) Kesä on jo ihan kulman takana ja "Aktiivinen Monari"-hankkeen viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin. Jatkosta, tulevaisuudesta ja kaikesta muusta on tulossa oma bloggauksensa, mutta nyt hiukan vajaan viikon päästä olevasta tapahtumastamme.

Luvassa on taas viime keväänäkin suuren suosion saanut PYÖRÄILYVIIKON tapahtuma sekä varaslähtö UNELMIEN LIIKUNTAPÄIVÄän. Tiistaina 9.5. Monarin/Narvan koulun pihalla tapahtuu monenlaista kivaa. Luvassa on Lilan ja Katariinan tiukkaakin tiukempi polkupyörien katsastusasema pienille ja isoillekin fillareille, avoinna klo 16-18:30. Lisäksi myös suosittu pikahuoltopiste, jossa Sami ja Timo auttavat pienissä murheissa ja säädöissä, isommat remontit täytyy sitten teettää toisaalla. Nuorisotoimen Jamo virittelee apulaistensa kanssa taas suositun taitoajoradan.

Salissa saa sitten kunnon hien pintaan, ensin klo 17:30-18.15 Nuppu Suvannon ohjaamissa  Kuntojameissa ja klo 18.15-19:00 Riikka Mäki-Pasti piiskaa väkeä Vatsa-pakara-reisi-jumpassa.Sinne vaan mukaan. Ja jo tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia edellä mainittuja henkilöitä; Lila Leppänen, Katariina Keinänen, Sami Holttinen, Timo Salo, Nuppu Suvanto sekä Riikka Mäki-Pasti; kaikki tulevat tekemään yhteistä hyvää talkootyönä. Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki tässä mainittu toiminta on osallistujille maksutonta. Kiitos <3 Ja kiitokset myös Vesilahden kunnan liikunta- ja nuorisotoimen Jarmo Kiljunen. Mahtava juttu, että tulet taas mukaan tapahtumaamme!

Ja mitäs olisi tapahtuma ilman puffettia! No ei yhtikäs mitään! Niinpä Vesilahden Valkohäntien Pallokalat-ryhmä on tulossa Jenni Niemen johdolla paikalle. Tarjolla on monenlaista hyvää, kohtuullisin hinnoin, joten kannattaa ottaa muutama euro taskun pohjalle.

Kyseessä on siis koko perheen tapahtuma eli kaikki ovat tervetulleita, niin isot kuin pienetkin. Kauempana asuvat voivat vaikka laittaa lasten polkupyörät auton kyytiin ja hurauttaa paikalle. Kannattaa tulla! Viime vuonna tapahtumassa poikkesi noin sata vierasta. Olen tilannut kaunista, aurinkoista säätä tuolle illalle :)




tiistai 4. huhtikuuta 2017

Huhtikuussa mennään!

No huhtikuussa jo mennään ja kevät etenee oikein mukavaan tahtiin. Muuttolintuja on bongailtu ja tänään niitä varmaan saapuu lisää, kun säämies lupaili +13 astetta iltapäivään.

Eilen, maanantaina, ja myös ensi viikon maanantaina 10.4. tehdään Lainaamon askartelupiirissä pääsiäiskoristeita. Snuurauskoristelua tehtiin eilen, tuloksia en ole vielä nähnyt, mutta uskon, että niistä tuli hienoja! Koko snuuraaminen oli minulle ihan uusi termi, mutta googlaamalla selvisi, mistä siinäkin oli kyse.

Kannattaa muuten sunnuntain ohjelmaan mahduttaa äänestysreissun lisäksi "Musiikkia kahdeksalta vuosisadalta". Kyseessä on Narvan soittokunnan konsertti Vesilahden kirkossa. Siispä sunnuntaina 9.4. klo 18 suunnaksi Vesilahden kirkkko. Luvassa on varmasti mielenkiintoinen ilta musiikin maailmassa.


Ihan tavallinen tiistai ja Tiistaikerho täällä Monarilla jatkuu tänäänkin! Ja kuten jo aiemmin tuolla Facebookissa huhuilin, jos jollakin sattuu olemaan vapaata tänään per heti-16:30 asti tai vaikka viikon päästä, niin kipin kapin tänne koulun mäelle :)

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kevätkauden tapahtumia

Reilu viikko sitten Monarilla järjestettiin Nuorten kauppiaiden tori. Kauppiaita oli ilahduttavan paljon paikalla, varattuja paikkoja oli 27 ja monissa pöydissä oli 2-4 myyjää. Tarjolla oli kaikenlaista kivaa; vaatteita, kenkiä, laukkuja. Itse tehtyjä koruja, linnunpönttöjä, käsitöitä, tuunauksia. Ja aivan IHANIA leivonnaisia <3 Asiakkaita oli paikalla harmittavan vähän, mutta myyjät olivat kuitenkin aika tyytyväisiä tuokioon.






Toiveissa oli myös uusi Nuorten Kauppiaiden Tori, toivotaan, että saataisiin järjesteltyä sellainen vaikka kesällä.

Muitakin tempauksia tässä kevään mittaan on vielä tiedossa, mutta nyt jo hyvissä ajoin tietoa varaslähdöstä Unelmien liikuntapäivään ja Pyöräilyviikon tapahtumaan. Se järjestetään tiistaina 9.5.17 iltapäivästä/alkuillasta Monarilla. Kannattaa seurata Monarin Facebook-sivua sekä tätä blogia, jotta pysyt ajan tasalla! Luvassa on ainakin taitoajorata pyöräilijöille sekä erilaisia, maksuttomia jumppia.

LAINAAMO on avoinna aina maanantaisin klo 17-19 ja tiistaisin TIISTAIKERHO Narvan koulun oppilaille klo 12:30-16:30. Tiistaikerhon aikana voi hakea myös luettavaa Lainaamosta tai piipahtaa vaikka kässäkerhossa (lisätiedot Karlssonin Lealta). Lisää vapaaehtoisia otetaan myös toimintaan mukaan, ilmoittaudu Monari-Leenalle; 040-7210 722 tai narvanmonari@outlook.com.

Leppoisaa maaliskuuta, kohta ollaankin jo huhtikuussa :)

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Monarin maaliskuu

Helmikuu meni vauhdikkaasti ja nyt ollaankin jo maaliskuun puolivälissä. Lyhyesti alkuvuoden tapahtumista ja tulevasta.

Eläkekerhon rouvien käsityöpiiri on jatkanut toimintaansa parittomien viikkojen tiistaisin klo 13. Toinen toistaan upeampia käsitöitä ja tuunauksia syntyy, joten jos kädentaidot kiinnostavat, kannattaa ollaa yhteydessä esim. Lea Karlssoniin ja kysellä lisää.

Lainaamossa on ollut kävijöitä mukavasti ja päivystysvuorot ovat saatu sujuvasti täytettyä. Lisääkin päivystäjiä "rinkiin" tarvitaan, joten kannattaa näissäkin asioissa olla yhteydessä hanketyöntekijä Leena Kurkeen (p. 040-7010722, narvanmonari(at)outlook.com.) Parillisten viikkojen maanantaisin Lainaamolla on tarjolla Perinteiset kädentaidot-hankkeen askartelua ja käsitöitä. Viime aikoina on tehty mm. Suomi100-kudokseen kudeleikkausta, valmistettu pikkulaukkuja vanhoista solmioista ym.

Tiistaikerhossa on ollut koululaisia 40-50 per kerta ja vakiovalvojana on nyt ollut myös Tiina Mäkinen. Lapset ovat ottaneet Tiinan ilolla ja innolla vastaan. Tiistaikerhossa kokeiltiin myös lasten Suomi100-kudoksen tekoa minkangaspuilla. Jatkoa seuraa myöhemmin!



Tänään meille oli mukava yllätys odottelemassa Monarilla. "Tähti" Nuorisoseura oli ostanut uudet biljardikepit lasten käyttöön, kiitokset niistä!


Tämän viikon lauantaina, 18.3. Monarilla tärähtää! Kello 9-11 järjestetään Nuorten kauppiaiden tori. Myyntipaikkoja on varattu jo mukavasti; tällä hetkellä varauksia on 23. Tarjolla on ainakin kirpparitavaraa, kotileivonnaisia ja itse tehtyjä käsitöitä.
Kannattaa tulla paikan päälle ostoksille! Tarjolla on varmasti monenlaista kivaa, niin lapsille, kuin aikuisillekin. Narvan koulun vanhempainyhdistys pitää puffettia.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Aurinkoisessa säässä kohti helmikuuta!

Tiistaipäivässä taasen ollaan ja hanketyöntekijän toimisto Narvan Aktiivisella Monarilla! Ja todella aktiivista taas on!! Iltapäivänvietossa olevia koululaisia on taas todella paljon koolla ja meno jumppasalissa sen mukainen! Tiinan valvovan silmän alla leikit ja pelit sujuvat hyvässä järjestyksessä ja hymy huulilla.

Viikko sitten Tiistaikerhossa oli 41 lasta ja uusien sääntöjen myötä valvonta oli suht koht helppo juttu hanketyön ohessa. Mutta tänään onneksi taas Tiina menossa mukana.

Lyhyesti kevään tulevasta ohjelmasta: Askartelutuokiot jatkuvat parillisten viikkojen maanantaisin Lainaamolla klo 17-19. Askartelujen aiheita ja tarvikeasioita löydät etusivun tulossa-osiosta ja viikottaista muistuttelua löytyy mm. Facebookista ja Lempäälän-Vesilahden Sanomien MeNyt-palstalta. Seuraava askartelukerta on 6.2., silloin monenmoista näpräämistä ystävänpäivähengessä.

Tässä vaiheessa voin aloittaa jo 18.3.17 klo 9-11 Monarilla järjestettävän NUORTEN KAUPPIAIDEN TORI-tapahtuman hehkuttamisen. Tapahtuman idean on se, että myyjinä ovat lapset ja nuoret, eli alle 15-vuotiaat. Myydä voi kirppistavaraa, itse tehtyjä tuotteita tai vaikka leivonnaisia. Liikuntasalissa myynti tapahtuu lattiatasolta ja mukaan kannattaa ottaa jokin viltti, matto tai muu vastaava, jonka päälle voi myyntituotteensa levittää. Jos myynnissä on vaatteita, niille voi ottaa "kirpparivaatetelineen". Leivonnaisten myynti tapahtuu hygieniasyistä koulun ruokalassa, jossa on myös puffetti.Tässä vaiheessa jo muistuttelen, että leivonnaisiin pitää laittaa tarralla tai lapulla teksti, josta ilmenee, mitä aineksia leivonnaisiin on käytetty sekä leipojan (tai huoltajan) nimi ja puhelinnumero. Nuorten kauppiaiden tori-tapahtuman myyntipaikka on maksuton ja myymään saavat tulla kaikki vesilahtelaiset lapset. Siispä oma myyntipaikka kannattaa varata mahdollisimman pian minulta, eli Leena Kurki p. 040-7210722 tai sähköpostilla narvanmonari@outlook.com.



torstai 12. tammikuuta 2017

Tammikuun mietteitä

Vuosi 2017 on käynnistynyt jo mukavasti. Aktiivinen Monari-hankkeen puitteissa ollaan oltu kovasti "paperihommissa" ja vedetty kokoon jo reilusti yli puolivälin olevaa hanketta. Toivotaan kovasti, että kun hanke tulevana kesänä päättyy, Monari ja Lainaamo jatkaisivat toimintaansa aktiivisten vapaaehtoisten voimin.

Koululaisten yleinen Tiistaikerho oli joulukuun lomalla, mutta nyt uuden vuoden tullen Tiistaikerho jatkaa toimintaansa. Ei tosin aivan yhtä villinä ja vapaana, kuin aiemmin, vaan alamme uuden kauden yhteisten kerhosääntöjen luomisella. Tiistaikerhossa aloittaa myös valvojana Tiina Mäkinen, tervetuloa mukaan! Ensimmäisen kerran tapaamme 17.1.17, aukioloaika vanha tuttu 12:30-16:30.

Kuluneen viikon maanantaina suunnittelimme Monarilla myös maanantai-iltojen ohjelmaa yhdessä Perinteiset kädentaidot-hankkeen kanssa. Hankkeella on omat työpajansa ja kokoontumisensa, joista saa lisätietoja Hilkka Rantalalta, mutta parillisten viikkojen askartelu- ja tuunausillat jatkuvat tänäkin vuonna. Samaan aikaan on myös Lainaamo avoinna, klo 17-19. Ensimmäisellä kerralla suunnittelun ohessa tehtiin myös hauskoja ja upeita rinta- ym. koruja vanhoista vetoketjuista. Pakko myöntää, että se ei ihan maailman helpoin juttu ollut, mutta ajatuksesta sain kyllä kiinni ja yritän saada jonkin jutun aikaiseksi. Ohessa kuitenkin kuvaa eräästä valmiista korusta sekä suunnitteluillassa mukana olleista henkilöistä. Vetoketjuaskartelu jatkuu myös ma 23.1., tervetuloa mukaan tuunailemaan!