tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kevätkauden tapahtumia

Reilu viikko sitten Monarilla järjestettiin Nuorten kauppiaiden tori. Kauppiaita oli ilahduttavan paljon paikalla, varattuja paikkoja oli 27 ja monissa pöydissä oli 2-4 myyjää. Tarjolla oli kaikenlaista kivaa; vaatteita, kenkiä, laukkuja. Itse tehtyjä koruja, linnunpönttöjä, käsitöitä, tuunauksia. Ja aivan IHANIA leivonnaisia <3 Asiakkaita oli paikalla harmittavan vähän, mutta myyjät olivat kuitenkin aika tyytyväisiä tuokioon.






Toiveissa oli myös uusi Nuorten Kauppiaiden Tori, toivotaan, että saataisiin järjesteltyä sellainen vaikka kesällä.

Muitakin tempauksia tässä kevään mittaan on vielä tiedossa, mutta nyt jo hyvissä ajoin tietoa varaslähdöstä Unelmien liikuntapäivään ja Pyöräilyviikon tapahtumaan. Se järjestetään tiistaina 9.5.17 iltapäivästä/alkuillasta Monarilla. Kannattaa seurata Monarin Facebook-sivua sekä tätä blogia, jotta pysyt ajan tasalla! Luvassa on ainakin taitoajorata pyöräilijöille sekä erilaisia, maksuttomia jumppia.

LAINAAMO on avoinna aina maanantaisin klo 17-19 ja tiistaisin TIISTAIKERHO Narvan koulun oppilaille klo 12:30-16:30. Tiistaikerhon aikana voi hakea myös luettavaa Lainaamosta tai piipahtaa vaikka kässäkerhossa (lisätiedot Karlssonin Lealta). Lisää vapaaehtoisia otetaan myös toimintaan mukaan, ilmoittaudu Monari-Leenalle; 040-7210 722 tai narvanmonari@outlook.com.

Leppoisaa maaliskuuta, kohta ollaankin jo huhtikuussa :)

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Monarin maaliskuu

Helmikuu meni vauhdikkaasti ja nyt ollaankin jo maaliskuun puolivälissä. Lyhyesti alkuvuoden tapahtumista ja tulevasta.

Eläkekerhon rouvien käsityöpiiri on jatkanut toimintaansa parittomien viikkojen tiistaisin klo 13. Toinen toistaan upeampia käsitöitä ja tuunauksia syntyy, joten jos kädentaidot kiinnostavat, kannattaa ollaa yhteydessä esim. Lea Karlssoniin ja kysellä lisää.

Lainaamossa on ollut kävijöitä mukavasti ja päivystysvuorot ovat saatu sujuvasti täytettyä. Lisääkin päivystäjiä "rinkiin" tarvitaan, joten kannattaa näissäkin asioissa olla yhteydessä hanketyöntekijä Leena Kurkeen (p. 040-7010722, narvanmonari(at)outlook.com.) Parillisten viikkojen maanantaisin Lainaamolla on tarjolla Perinteiset kädentaidot-hankkeen askartelua ja käsitöitä. Viime aikoina on tehty mm. Suomi100-kudokseen kudeleikkausta, valmistettu pikkulaukkuja vanhoista solmioista ym.

Tiistaikerhossa on ollut koululaisia 40-50 per kerta ja vakiovalvojana on nyt ollut myös Tiina Mäkinen. Lapset ovat ottaneet Tiinan ilolla ja innolla vastaan. Tiistaikerhossa kokeiltiin myös lasten Suomi100-kudoksen tekoa minkangaspuilla. Jatkoa seuraa myöhemmin!



Tänään meille oli mukava yllätys odottelemassa Monarilla. "Tähti" Nuorisoseura oli ostanut uudet biljardikepit lasten käyttöön, kiitokset niistä!


Tämän viikon lauantaina, 18.3. Monarilla tärähtää! Kello 9-11 järjestetään Nuorten kauppiaiden tori. Myyntipaikkoja on varattu jo mukavasti; tällä hetkellä varauksia on 23. Tarjolla on ainakin kirpparitavaraa, kotileivonnaisia ja itse tehtyjä käsitöitä.
Kannattaa tulla paikan päälle ostoksille! Tarjolla on varmasti monenlaista kivaa, niin lapsille, kuin aikuisillekin. Narvan koulun vanhempainyhdistys pitää puffettia.